UHKATILANTEET JA TYÖTURVALLISUUS
Uhkatilanteet ja Työturvallisuus
Joskus töissä voi tulla eteen uhkatilanteita, joihin täytyy mukautua nopeasti ja käynnistää oikea toimintamalli, oli kyseessä sitten potilaan asunto, yleinen paikka tai päivystystilat.
Uhkatilanteet ja työturvallisuus -workshopissa käydään läpi ensi- ja akuuttihoidossa esiintyviä tilanteita, joihin liittyy fyysisen väkivallan uhka.
Punainen lankamme koulutuksessa on varmistaa se, ettei auttajasta tulisi autettavaa ja että uhkatilanteet pystytään hoitamaan ammattimaisesti ja turvallisesti. Workshopissa opitaan ennaltaehkäisyä, turvallisia rutiineja ja oikeiden askelmerkkien ja toimintamallien noudattamista äärimmäisen vaikean tilanteen keskellä.
Omien stressireaktioiden tunnistaminen ja niiden hallinta on hyvin keskeinen teema koulutuksessa.
Opetus toteutetaan simulaatioharjoituksilla ja käytännön kädentaidon opeilla. Opetus tulee olemaan selkeää, toimivaa ja osallistavaa, ja oppimme ovat heti käyttöön otettavissa – jo heti seuraavassa työvuorossa.
Workshopin ensimmäinen päivä on suunniteltu ensihoitajille/kentällä työskenteleville ja toinen päivä päivystystyöntekijöille.
Kouluttajina toimivat AXE Security Finlandin kokeneet kouluttajat.
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
Kirurgia / runkokoulutus(4)
Psykiatria / runkokoulutus(4)
Sisätaudit / runkokoulutus(4)
Työterveyshuolto(4)
Yleislääketiede(4)
FinnEM Akatemia - Onnettomuudesta posteriksi!
FinnEM Akatemia - Onnettomuudesta posteriksi!
Keskellä hyytävää Atlantin valtamerta tapahtuu katastrofaalinen laivaonnettomuus, kun Costa Finlandia uppoaa osuttuaan Islannista lähtöisin olevaan valtavaan laavan kappaleeseen, joka repii laivan kylkeen ison aukon. Pimeään horisonttiin jää kaikumaan sanat; "Turku, vii häv a problem!" Meille jää samalla kasoittain dataa, kuvailuja, matkustajien kertomuksia ja paljon kysymyksiä; kuka selviytyi parhaiten ja miksi? Mitä voimme oppia tilanteesta? Voimmeko kenties saada vastauksia tähän potilaiden kertomuksista tai matkustajatiedoista? Päästäänkö ideasta tuloksiin neljässä tunnissa..?
Ilmoittaudu FinnEM Akatemian työpajaan ja ota selvää!
FinnEM Akatemian työpaja yhdistää tänä vuonna FinnEM-konferenssin teeman mukaisesti katastrofaalisen (ja täysin fiktiivisen) laivaonnettomuuden tieteelliseen etsivätyöhön ja hauskaan yhdessä tekemiseen. Onnettomuudesta posteriksi-konseptissa osallistujat pääsevät pienryhmissä tutkimaan olemassa olevaa dataa (sekä määrällistä että laadullista), pohtimaan tutkimuskysymyksiä ja hypoteesejä sekä löytämään ja tulkitsemaan, joskus yllättäviäkin, tuloksia. Prosessin aikana pienryhmät luovat omannäköisensä tieteellisen posterin, joka esitetään työpajan päätteeksi kaikille. Ihan niin kuin oikeassa konferenssissa!
Tämä raakaa merihenkeä ja syvää tieteellistä pohdintaa yhdistävä työpaja sopii muuten kaikille! Olit sitten ensimmäistä opinnäytetyötä kirjoittava kansi-opiskelija tai useamman tieteellisen julkaisun vyön alla omaava väitöskirja-kapteeni, juuri sinä olet tervetullut mukaan! Monipuolisuus ja moniammatillisuus onkin tämän työpajan (meri)suola. Ainoa mitä tarvitsee on oppimisen ja yhdessä tekemisen iloista henkeä sekä ehkä pientä analyyttistä (lasi)silmää. Kapteeninhattu ja piippu eivät ole pakollisia, mutta saa olla mukana.
Työpajan aikana käydään läpi tutkimusprosessia (aineiston läpikäynti, tutkimuskysymyksiä, analyysimenetelmiä ja tiedon visualisointia sekä tulosten tulkintaa), jonka yhteydessä osallistujille tarjotaan perustyökaluja ja apuja yksinkertaisin keinoin suorittaa aineiston analyyseja, löytää tuloksia kysymyksiin sekä tuottaa omaa tekstiä sähköiseen posteriin. Varoituksen sanana; tässä työpajassa ei erotella määrällisiä ja laadullisia tutkimusmenetelmiä vaan kaikkea on mahdollisuus oppia.
Kiinnostuitko kenties? Hyppää kyytiin!
KOULUTTAJAT
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
Kirurgia / runkokoulutus(2)
Psykiatria(2)
Psykiatria / runkokoulutus(2)
Sisätaudit / runkokoulutus(2)
Terveydenhuolto (EL)(4)
Työterveyshuolto(2)
DISASTER RESPONsE BY WHO EMT INITIATIVE
DISASTER RESPONsE
by WHO EMT initiative
Oletko kiinnostunut työskentelystä kansainvälisissä ensihoitotehtävissä katastrofialueilla? WHO:n EMT initiative standardoi kansallisia ensihoitotiimejäympäri maailman . Tule kuulemaan ja oppimaan kokeneiden WHO:n EMT koordinaattoreiden kokemuksista ympäri maailmaa. Tutustu lisää täältä
Kurssille osallistuja ymmärtää katastrofien ensihoitotyön infrastruktuurin kansallisella, kansainvälisellä ja yksilöllisellä tasolla.
Kurssi järjestetään vain torstaina 4.4.2024
Workshoppiin voit osallistua luentolipun hinnalla, merkitse lipun lisätietoihin että osallistut EMT-workshoppiin.
What is the WHO EMT initiative?
The purpose of the EMT initiative is to improve the timeliness and quality of health services provided by national and international Emergency Medical Teams and enhance the capacity of national health systems in leading the activation and coordination of this response in the immediate aftermath of a disaster, outbreak and/or other emergency. Teams shall also include public health expertise and logistics support either included in the team or as specific public health or logistics rapid response teams.
EMTs are an important part of the global health workforce and have a specific role. Any doctor, nurse or paramedic team coming from another country to practice healthcare in an emergency needs to come as a member of a team. That team must have training, quality, equipment and supplies so it can respond with success rather impose a burden on the national system. EMTs must strive for self-sufficiency, meet the minimum standards for EMTs, and a possess the quality of care that is appropriate for the context.
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
Kirurgia / runkokoulutus(4)
Naistentaudit ja synnytykset(1)
Psykiatria / runkokoulutus(1)
Sisätaudit / runkokoulutus(4)
Terveydenhuolto (EL)(2)
Työterveyshuolto(1)
Uä-Workshop By Ultramestarit
UÄ-workshop
by Ultra-Mestarit
Ensimmäisenä päivänä koko ryhmä osallistuu ensihoidon UÄ-workshoppiin. Toisena päivänä jakaudutaan kahteen ryhmään: päivystävän lääkärin UÄ ja sydämen UÄ perusteet.
Ensihoidon UÄ 4.4.
Kohderyhmä: Ensihoitajat, ensihoitolääkärit
Ryhmäkoko: 32 osallistujaa
Koulutuksen sisältö: FAST, AAA, ilmarinta.
Koulutuksen tavoite: Koulutuksen jälkeen osallistuja ymmärtää ultraäänen yleisimmät soveltamismahdollisuudet ensihoidossa ja tietää perusteet tutkimuksen toteuttamisesta käytännössä. Osallistuja osaa tunnistaa tavallisimmat patologiset ultraäänilöydökset ja tietää milloin löydöksestä tulee konsultoida. Osallistuja ymmärtää vierikaikukuvauksen tuoman lisäarvon anamneesin ja kliinisen tutkimuksen ohella.
Koulutuksen toteutus: Koulutus koostuu ennakkomateriaaleista ja lähiopetuksesta. Ennakkomateriaaleihin perehtyminen on välttämätöntä koulutukseen osallistumiselle. Lähiopetus toteutetaan pienryhmissä. Lyhyiden luentoalustusten jälkeen harjoitellaan tutkimusten suorittamista kädestä pitäen ohjattuna pienryhmissä. Harjoittelussa käytetään apuna terveitä vapaaehtoisia.
Kurssille voi osallistua ilman aiempaa kokemusta ultraäänen käyttämisestä.
Esitietovaatimukset osoitteessa Ultra-Mestarit→ oppimateriaalit:
PDF-materiaalit: Ultraäänen perusteet.
PDF- tai videomateriaalit: AAA, FAST, Keuhkot (ilmarinnan osalta).
13.00 Avaus, ultraäänen käyttö ja tärkeimmät ominaisuudet
13.15 FAST
13.25 Hands-on 1: koneisiin tutustuminen, FAST
14.15 AAA
14.25 Hands-on 2: FAST, AAA
15.15 kahvitauko
15.40 Pneumothorax
15.55 Hands-on 3: FAST, AAA, Pneumothorax
16.45 Potilastapauksia
17.00 päätös
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
Kirurgia / runkokoulutus(2)
Radiologia(4)
Sisätaudit / runkokoulutus(2)
Päivystävän lääkärin UÄ 5.4.
Kohderyhmä: päivystävät lääkärit sairaaloissa ja terveysasemilla.
Ryhmäkoko: 16 osallistujaa
Koulutuksen sisältö: SLT, AAA, sappirakko, rakkoretentio ja hydronefroosin poissulku.
Koulutuksen tavoite: Koulutuksen jälkeen osallistuja ymmärtää kliinikon tekemän ultraäänitutkimuksen yleisimmät soveltamismahdollisuudet ja tietää perusteet tutkimuksen toteuttamisesta käytännössä. Osallistuja osaa tunnistaa tavallisimmat patologiset ultraäänilöydökset ja tietää milloin löydöksestä tulee konsultoida. Osallistuja ymmärtää vierikaikukuvauksen tuoman lisäarvon anamneesin ja kliinisen tutkimuksen ohella.
Koulutuksen toteutus: Koulutus koostuu ennakkomateriaaleista ja lähiopetuksesta. Ennakkomateriaaleihin perehtyminen on välttämätöntä koulutukseen osallistumiselle. Lähiopetus toteutetaan pienryhmissä. Lyhyiden luentoalustusten jälkeen harjoitellaan tutkimusten suorittamista kädestä pitäen ohjattuna pienryhmissä. Harjoittelussa käytetään apuna terveitä vapaaehtoisia.
Kurssille voi osallistua ilman aiempaa kokemusta ultraäänen käyttämisestä.
Esitietovaatimukset osoitteessa Ultra-Mestarit → oppimateriaalit:
PDF-materiaalit: Ultraäänen perusteet.
PDF- tai videomateriaalit: SLT, AAA, sappirakko, rakkoretentio ja hydronefroosin poissulku.
13.00 Avaus, ultraäänen käyttö ja tärkeimmät ominaisuudet
13.15 SLT
13.25 Hands-on 1: koneisiin tutustuminen, SLT
14.15 AAA
14.25 Hands-on 2: AAA
15.00 kahvitauko
15.15 Sappirakko
15.25 Hands-on 3: AAA, Sappirakko
16.00 Rakkoretentio ja hydronefroosin poissulku
16.10 Hands-on 4: AAA, Sappirakko, rakkoretentio ja hydronefroosin poissulku
17.00 päätös
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(2)
Kirurgia / runkokoulutus(2)
Sisätaudit / runkokoulutus(4)
Sydämen UÄ perusteet 5.4.
Kohderyhmä: Lääkärit sairaaloissa ja terveysasemilla
Ryhmäkoko: 16 osallistujaa
Koulutuksen sisältö: Sydämen kohdennettu ultraääni Basic FATE protokollaa mukaillen
Koulutuksen tavoite: Koulutuksen jälkeen osallistuja osaa suorittaa sydämen kohdennetun ultraäänitutkimuksen ja ymmärtää tavallisimpien mittausten merkityksen.
Koulutuksen toteutus: Koulutus koostuu ennakkomateriaaleista ja lähiopetuksesta. Ennakkomateriaaleihin perehtyminen on välttämätöntä koulutukseen osallistumiselle. Lähiopetus toteutetaan pienryhmissä. Lyhyiden luentoalustusten jälkeen harjoitellaan tutkimusten suorittamista kädestä pitäen ohjattuna pienryhmissä. Harjoittelussa käytetään apuna terveitä vapaaehtoisia.
Kurssille voi osallistua ilman aiempaa kokemusta ultraäänen käyttämisestä.
Esitietovaatimukset osoitteessa Ultra-Mestarit → oppimateriaalit:
PDF-materiaalit: Ultraäänen perusteet.
PDF- tai videomateriaalit: Sydämen kohdennettu ultraäänitutkimus.
13.00 Avaus, ultraäänen käyttö ja tärkeimmät ominaisuudet
13.15 Sydämen ultraääni – perusprojektiot
13.45 Hands-on 1: projektiot
14.45 Kahvitauko
15.10 Sydämen ultraääni – tärkeimmät mittaukset MAPSE, TAPSE, FS, IVC
15.30 Hands-on 2: mittaukset
16.10 Potilastapaus
16.15 Hands-on 3: potilastapaus
16.50 Potilastapauksen purku
17.00 päätös
Kouluttajat
To Treat or not to treat GOES SURO By Hyvinkään Akuutti
To treat or not to treat GOES SURO
by Hyvinkään akuutti
SURO ja vaikea ruuhkatilanne, miten haastaa meitä psyykkisesti?
Mitä eettisiä haasteita hommaan liittyy, kun resurssit ovat rajalliset ?
Miten voi tilanteeseen valmistautua vai voiko?
Mitä jos se sairaala, joka onkin meitä lähin tai se meidän työpaikka, onkin kohde ?
Mitä jos omia tuttuja tai perheenjäseniä on mukana?
Oletko Valmis???
Ei ole oikeita tai vääriä vastauksia!
Taas mietitään syntyjä syviä ja tehdään keskustelun herättämiseksi parit skenaariot harjoituksena. Paikalla on ensihoidon osaaja dos Kämäräinen, aina eettisiä pohtiva aku el Ahlskog-Karhu ja valmiuden kanssa taisteleva aoh Koukkari HUS Hyvinkään yhteispäivystyksestä.
KOULUTTAJAT
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(3)
Anestesiologia ja tehohoito(3)
Kirurgia / runkokoulutus(2)
Sisätaudit / runkokoulutus(3)
Terveydenhuolto (EL)(2)
Työterveyshuolto(2)
Yleislääketiede(3)
Haavat ja suturaatiot
Haavat ja suturaatiot
Tässä workshopisssa harjoittelemme käytännössä yleisienpäivystyksellisten haavojen suturointia plastiikkakirurgien Heidin ja Henrikin johdolla.
13:00-13:10 Ommelaineet (teoria)
13.10-13.50 Kasvojen haavojen erityispiirteet ja ompelu (teoria + hands on: huuli case knopein)
13.50–14.05 Kallon haavat, niiden erityispiirteet (teoria)
14:05-14:15 Tauko 10min
14.15-14:50 Kun haava ei mene kiinni? (teoria + hands on: subkutaaniommel + patjaommel)
14:50-15:10 Kontaminoituneet syvät haavat (teoria:puremavammat + vierasesineet ml asfaltti-ihottuma)
15:10-15:20 Tauko 10min
15:20-15:40 Antikoaguloidun potilaat säären hematoomat, miten toimia?
15.40–16.20 Palovammat ja paleltumavammat
16.20-16:35 Haavanhoidon keittokirja
16:35-17:00 Palaute + keskustelua
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Kirurgia / runkokoulutus(4)
Työterveyshuolto(2)
Yleiskirurgia(2)
Työhyvinvointi
Työhyvinvointi – työn perusta ja kivijalka
Työhyvinvointi on potilasturvallisuutta, psykologista turvallisuutta, onnistumisia ja epäonnistumisia, iloa, mielekkyyttä, jakamista ja paljon muuta.
Auttamistyötä tehdään omalla persoonalla. Miten jaksamme kaikkien paineiden keskellä olla ihmisiä ihmisille – potilaille, läheisille, työyhteisölle ja yhteistyötahoille itseämme unohtamatta?
Ensihoito- ja päivystystyö altistaa myötätuntouupumukselle ja sijaistraumatisoinnille.
Omilla valinnoilla voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten työ kuormittaa ja miten kuormitus vaikuttaa työn ja muun elämän tasapainoon. Mekin olemme ihmisiä!
Tule mukaan keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia tai vain kuulolle!
Miten työskentelemme?
Lyhyitä alustuksia ja tarinoita elävästä elämästä keskustelujen pohjaksi.
Omaa pohdintaa, keskusteluja, käytännöllistä tekemistä sekä kokemusten ja parhaiden käytäntöjen jakamista.
Naurua ja rentoa meininkiä.
Mitä jää käteen?
Omaan elämään sopivia keinoja (työ)elämän parantamiseen ja työssäjaksamiseen.
Vertaistukea kollegoilta – #työkaveriaEiJätetä
Arvostusta itselle, omalle ammattitaidolle ja työlle.
Kommentteja FinnEM-konferenssien työssäjaksamisen workshopeista:
”Sisältö ja toteutus täyttä timanttia!”
”Vetäjät heittäytyivät täysillä.”
”Aihe ja koulutus, joka tulisi olla jokaisella työpaikalla säännöllisesti tapetilla.”
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
Kirurgia / runkokoulutus(4)
Lastentaudit(4)
Psykiatria(4)
Psykiatria / runkokoulutus(4)
Sisätaudit / runkokoulutus(4)
Terveydenhuolto (EL)(4)
Työterveyshuolto(4)
Kylki & kaula by KymenHVA
Kylki & Kaula -Workshop
by KymenHVA
Oletko tehnyt kymmeniä hätäilmateitä ja jännitelilmarinnan purkamisia? No niinpä! Emme mekään.
Mutta me harjoittelemme niitä ahkerasti. Nyt siis kutsumme sinutkin harjoittelemaan näitä harvinaisia, mutta henkeä pelastavia toimenpiteitä meidän kanssamme. Meillä on käytössä hyvä anatomiset mallit ja pätevät kouluttajat. Markus Lyyra vetää tuttuun tapaansa alkuun erinomaiset luennot potilastapauksineen ja sen jälkeen harjoitellaan porukassa pätevien kouluttajien kanssa itse suorituksia. Tee nopea päätös ja ilmoittaudu tähän workshoppiin!
Workshopin toteuttamisesta vastaa KymenHVA ja pääkouluttajana toimii Ensihoitolääkäri Markus Lyyra.
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede (4)
Anestesiologia ja tehohoito (4)
Kirurgia / runkokoulutus (2)
Simulaatiot by Lab AMK
SIMULAATIOT
by Lab AMK
Harjoitellaan yhdessä suuronnettomuustilanteen kriittisimpiä kohtia simulaation keinoin.
Kasaamme yhdessä tasapainoisen kokoonpanon hoitamaan suuronnettomuustehtävän kunnialla maaliin. Tarjolle tuodaan elementtejä niin johtajuudesta, viestiliikenteestä kuin ryhmädynamiikastakin. Suuronnettomuustapaus on koostettu yhteistyössä kokeneiden simulaatio-osaajien ja lääketieteen ammattilaisten kanssa.
Välineistöön tutustutaan yhdessä ennen caseja ja tarjoamme mahdollisuuden hioa omia tiimityötaitoja, johtamisosaamista sekä taktista mielenmaisemaa. Debriefing-osuudessa käydään yhdessä läpi yhdessä "ajettu" suuronnettomuuskeikka ja etsitään kättä pidempää työelämään. Simulaatiotyöpajassa ajettava suuronnettomuustehtävä sijoittuu sairaalan ulkopuolisen ensihoidon maailmaan.
Tule heittäytymään kanssamme simujen maailmaan ja otetaan tapahtumasta ilo irti!
Simulaatiotyöpajaan osallistujien on mahdollista ottaa osaa Antti Peltolan ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön, jonka aiheena on työpajassa käytetty simulaatiotyökalu. Antti toimii hoitotason ensihoitajana Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ja opiskelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK) ensihoidon kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkintoa. Opinnäytetyön aiheena on M.A.S.T.-suuronnettomuussimulaatiotyökalu ja opinnäytetyön tavoitteena on kerätä tietoa siitä, kuinka harjoitustyökalua pitäisi kehittää, jotta se parantaisi ensihoidon ammattilaisten kompetenssia toimia monipotilas- ja suuronnettomuustilanteessa ja tarkentaa eri ensihoidon hoito- ja tukemistoimenpiteisiin kuluvaa aikaa ensihoidon ammattilaisten mielestä.
Opinnäytetyön aineisto kerätään Webropol-kyselyllä. Vastaajia ei identifioida vastauksien perusteella ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista. Ainoa kerättävä tunnistetieto on vastaajan IP-osoite, jonka aineiston keräämiseen käytettävä Webropol tallentaa automaattisesti. Vastaukset ovat salasanasuojattuna Webropol-järjestelmässä ja vain opinnäytetyön tekijällä on pääsy näihin tietoihin. Opinnäytetyön valmistuttua vastaukset poistetaan Webropol-järjestelmästä pysyvästi.
Lisätiedot:
Antti Peltola
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
pH-Workshop
Veren pH-epätasapainon tulkinta, työdiagnoosi ja hoito
Oikea verikaasuanalyysin tulkinta auttaa ymmärtämään akuutisti sairastuneen potilaan fysiologisia ilmentymiä ja on akuutisti sairastuneen potilaan työdiagnoosin asettamisen ja hoidon aloittamisen kulmakiviä.
pH-kurssi on ollut workshoppina FinnEM-konferenssien alusta asti, ja joka vuosi suosittu kurssi. Tämä workshop on tarkoitettu lääkäreille, hoitajille ja lääketieteen opiskelijoille 4.vuosikurssista ylöspäin. Tapaukset on suunniteltu ammattiryhmäkohtaisiksi.
Aiheena ovat:
akuutisti sairas ja ph-epätasapaino
respiratorinen asidoosi
diabeettinen ketoasidoosi ja DM2 alko + metformiini
salisylaatti-intoksikaatio + myrkkyalkoholit
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede 4h
Sisätaudit/runkokoulutus 4h
Anestesiologia ja tehohoito 4h
Repositio & Kipsaus
MIKSI REPOSITIO JA KIPSAUS?
Sopii päivystyksissä ja ensihoidossa työskenteleville lääkäreille ja hoitajille.
Repositiot & Kipsaus 2024 -workshopissa perehdytään ensivaiheen tuentaan eri toimintaympäristöissä, kliinisen arvion perusteella tehtyyn repositioon ja turvalliseen tuentaan jatkohoitoon siirtymisen / kuljetuksen aikana.
Workshopissa työskentely rakentuu WHO:n potilasturvallisuuskoulutussuositukseen (1).
Keskeisenä teemana on tiimityö eri toimintaympäristöissä, mihin liittyy eri ammattiryhmien osaamisen arvostaminen, sujuva kommunikaatio ja vuorovaikutus sekä hoidon jatkuvuuden varmistaminen.
Repositio ja ensivaiheen tuenta ovat myös potilaslähtöisen ajattelun ja vuorovaikutuksen keskiössä: mikäli potilas ei saa ymmärrettäviä ja selkeitä ohjeita hoidon etenemisestä, repositio toimenpide ja tuenta ovat haasteellisia toteuttaa, mikä vaarantaa potilasturvallisuutta.
Potilasvahingoissa on nähtävissä merkittävä yliedustus vahinkoilmoituksia, joissa ongelmana on ollut vuorovaikutus ja potilaan puutteellinen informoiminen. Tämä on ydinasia, johon on tärkeä panostaa kipsausworkshopissa (2).
MITEN TYÖSKENTELEMME?
Käytännönläheisesti teoriaa ja harjoittelua yhdistäen.
Jaamme toimintatapojamme ja kokemuksia ryhmän jäsenten välillä.
Rennosti keskustellen ja yhdessä harjoitellen, ilon kautta suurella sydämellä.
Opetus rakentuu toimenpiteiden harjoittelun ympärille.
Käymme läpi seuraavien murtumien / traumojen repositiot ja immobilisaatiohoidot:
Yläraaja:
Kyynärvarren murtumaluksaatio
Kyynärnivelen luksaatio
Olkanivelen luksaatio
Alaraaja:
Nilkan murtumaluksaatio
Säären diafyysimurtuma
MITÄ JÄÄ KÄTEEN?
Repositiotoimenpiteiden kulku tulee tutuksi. Saan lisää valmiuksia työskennellä osana moniammatillista hoitotiimiä ja sujuvoittaa toimenpiteiden kulkua.
Opin tunnistamaan riskitekijöitä liittyen toimenpiteisiin erilaisissa toimintaympäristöissä.
Keinoja tunnistaa ja turvata yksilöllinen hoito repositio toimenpiteiden aikana.
Runsaasti käytännönläheistä kokemusperäistä tietoa kolleegoilta.
Lähteet:
1. https://www.who.int/publications/i/item/9789241598316
2. Beckman HB, Markakis KM, Suchman AL, Frankel RM. The doctor-patient relationship and malpractice: Lessons from plaintiff depositions. Arch Intern Med 1994;154:1365–1370.
Kouluttajat
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede 4h
Kirurgia / runkokoulutus 3h
Liikuntalääketiede 2h
Ortopedia ja traumatologia 2h
Yleiskirurgia 4h
CBRNE:n perusteet ja harjoitus
CBRNE:N PERUSTEET JA HARJOITUS
14:18:12_04.04.2024/203/A
Pohjantie, Oulu/FH501, EPP01, EPP121, EPP122, EPP131, EPP132, EPP322, RPP31, RPP101, RPP121, RPP141, RPP105, RPP103/Säiliörekka törmännyt kaiteeseen ja kaatunut. Ainakin yksi altistunut. Säiliö vuotaa toistaiseksi tuntematonta kemikaalia. Ohikulkijoita mahdollisesti altistunut.
Workshopin tarkoituksena on käydä läpi kemikaalialtistuspotilaiden dekontaminaatiota ja hoitoa sekä ensihoidon että päivystyksen näkökulmasta. Workshop toteutetaan Oulunseudun Yhteispäivystyksen tiloissa Oulun yliopistosairaalassa.
Workshop sopii kaikille ensihoidossa tai päivystyksessä työskenteleville. Toteutuksessa käytetään suojavaatetusta ja suodattimellisia suojanaamareita, joten vilun ei ainakaan pitäisi päästä yllättämään.
KOULUTTAJAT
HAPETTUMINEN JA VENTILAATIO
happeutuminen ja ventilaatio
Hengitysteiden ja happeutumisen turvaaminen
Hengitysteiden avoimuuden ja happeutumisen turvaaminen niin kentällä kuin sairaalassa - Parasta puuskutusta koskaan!
Tervetuloa harjoittelemaan hengitysteiden tukemisen ja turvaamisen keinoja sekä happeutumisen tukemiseen liittyviä asioita moniammatillisessa tiimissä. Workshop soveltuu ensihoidon ja päivystyksen ammattilaisille; niin lääkäreille kuin hoitajille.
Luvassa on kolme erilaista taitopajaa sekä simulaatioita.
Taitopajat:
Hengitysteiden avoimuuden tukeminen
RSI-protokolla
NIV-hoito ja astrupin analysointi hengitysvajauspotilaan hoidossa
Jokainen pääsee osallistumaan upeisiin simulaatioihin, joissa sovelletaan taitopajoissa opittua ja opitaan lisää seuraamalla toisten tiimien uskomattomia suorituksia simulaatioissa.
KOULUTTAJAT
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede 4h
Sisätaudit/runkokoulutus 3h
Anestesiologia ja tehohoito 4h
by
Johtaminen paineen alla
Johtaminen paineen alla
”Johtaminen paineen alla” -workshopissa perehdymme kolmen alansa ammattilaisen johdolla paineenalaisen tilanteen johtamisen peruspilareihin.
Tiimin rakentuminen – ylivääpeli Enrico Annus
Ihmisen kokonaisvaltainen toimintakyky saa perustan meidän jokaisen yksilöllisestä toimintakyvystä, joka on kehittynyt osaksi meitä syntymästämme asti. Tutustumme workshopissa kokonaisvaltaisen toimintakyvyn neljään eri osa-alueeseen ja tarkastelemme miksi sosiaalinen toimintakyky on tiimissä työskentelyn ja yhdessä onnistumisen aivan keskeinen elementti. Työympäristön lisäksi tarvitsemme hyviä sosiaalisen toimintakyvyn taitoja myös kotona. Yhdessä onnistuminen työn ulkopuolella tukee onnistumista myös työtehtävissä.Päätöksenteko paineen alla – erikoislääkäri Heini Harve-Rytsälä
Epätarkoituksenmukaisen korkea stressitaso heikentää tilannetietoisuutta ja altistaa meidät monenlaisille päätöksentekovirheille. Mitä korkeampi stressitaso, sitä vaikeampaa ihmisen on tunnistaa omaa stressiään tai siihen liittyvää epätarkoituksenmukaista toimintaansa. Workshopissa perehdytään stressitason käsitteeseen ja oman stressitason tunnistamiseen sekä opitaan muutama yksinkertainen työkalu stressitason hallintaan.Tilannetietoisuus – pelastuspäällikkö Simo Ekman
Hyvä tilannetietoisuus on menestyksekkään tiimityön ja sen johtamisen perusedellytys. Ilman tilannetietoisuutta emme tiedä missä olemme tai mitä meidän pitäisi tehdä, saati mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Workshopissa käydään läpi tilannetietoisuuden muodostumista ja syitä siihen miksi me jokainen näemme saman tilanteen osittain eri tavoin. Lyhyissä harjoitteissa harjoitellaan tilannetietoisuuden siirtämistä suullisesti kommunikoimalla, miettien samalla, mikä tieto on toisen kannalta merkityksellistä ja mikä ei.
Workshop toteutetaan alustavien luentojen ja ryhmätöiden avulla. Sopii ensihoitajille, sairaanhoitajille ja lääkäreille, sekä näiden alojen opiskelijoille.
KOULUTTAJAT
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)
Kirurgia / runkokoulutus(3)
Lastentaudit(3)
Naistentaudit ja synnytykset(2)
Psykiatria / runkokoulutus(2)
Sisätaudit / runkokoulutus(2)
Syöpätaudit(2)
Terveydenhuolto (EL)(2)
Työterveyshuolto(2)
Vaikeakulkuinen pelastus
VAIKEAKULKUINEN PELASTUS
Workshopin tavoitteena on tutustua tehtävään, jossa henkilöitä pelastetaan vaikeakulkuisesta maastosta. Workshop toteutetaan Puolustusvoimien alueella Oulun Hiukkavaarassa yhdessä pelastuksen ja ensihoidon kanssa.
Workshopin sisältöä:
· maastopelastus kelkan / mönkijän avulla
· potilaiden kylmäsuojaus
· toiminta väliaikaisella hoitopaikalla
· kopteritoiminta maastopelastustehtävällä
Workshopista vastaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde.
Kouluttajat
Mikko Haikola, apulaisosastonhoitaja, Pohde ensihoito
Valtteri Sipola, hoitotason ensihoitaja, Pohde ensihoito
Marjo Järvenpää, hoitotason ensihoitaja, Pohde ensihoito
Tommi Pekanoja, kenttäjohtaja, Pohde ensihoito
Petri Laitinen, kenttäjohtaja, Pohde ensihoito
Marianne Päivärinta, kenttäjohtaja, Pohde ensihoito
Antti Hautamäki, hoitotason ensihoitaja, Pohde ensihoito
Jenna Vilppola, hoitotason ensihoitaja, Pohde ensihoito
Laura Saukko, hoitotason ensihoitaja, Pohde ensihoito
Workshopista saa todistuksen ja erikoistuville lääkäreille. Oulun Yliopisto on myöntänyt erikoistumispisteitä seuraaville erikoisaloille:
Akuuttilääketiede(4)
Anestesiologia ja tehohoito(4)